(Taloususkonto 6)
1.
Maailman taloudessa kaikki olennainen on muuttunut noin neljänkymmenen viime vuoden kuluessa. Talousajattelu ja sen pohjalta toimiamme ohjaavat – tai pikemminkin määräävät – niin sanotut "taloudelliset realiteetit" ovat nykyisin paitsi mittasuhteiltaan myös ominaislaadultaan erilaisia kuin koskaan ennen. Elämme aikoja jolloin taloudessa tapahtuu jotain jolle taloushistoriassa ei ole vertaa. Siksi eivät myöskään ne vaikeudet, jotka globalisoitunutta maailmaa nyt ravistelevat, ole voitettavissa perinteisten talousteorioiden antamalla viisaudella.
Tapahtunutta muutosta kuvaa hyvin se, että kun 70-luvun alkuvuosina noin 95 prosenttia maailman kaikista rahaliikkeistä tapahtui reaalitaloudessa – eli rahaa käytettiin tavaroiden ja palvelusten ostamiseen ja myymiseen – ja vain 5 prosenttia oli sellaisia, joissa ostettiin tai myytiin "puhtaita" raha-arvoja, tällä hetkellä tilanne on enemmän kuin päinvastainen. Vain muutama – ehkä vain yksi – prosentti rahaliikkeistä tapahtuu enää reaalitaloudessa, suurin osa rahan käytöstä on keinottelua. Rahatalous on autonomisoitunut, siitä on tullut itsenäisten rahaoperaatioiden kenttä, joka on ratkaisevalla tavalla irronnut reaalitaloudesta.
2.
Voidaan väittää, että rahaekspansio ja rahatalouden autonomisoituminen sekä irtoaminen reaalitaloudesta ovat kaikkien nykyisten talousvaikeuksiemme syy. Toistan tämän: kaikkien vaikeuksiemme syy. Mitä tämä merkitsee? Se merkitsee esimerkiksi sitä, että vaikka tekisimme mitä tahansa mikä reaalitaloudessa on mahdollista tehdä, se ei nykyisiin vaikeuksiimme auta.
Nykyinen tilanne on syntynyt hyvin johdonmukaisen ja vahvan ajatuskehityksen tuloksena, kehityksen, jonka mittakaava on koko eurooppalaisen uuden ajan niin sanottu "kartesiolainen rationaalisuus" ja sille ominainen todellisuutta objektivoiva järki. Tähän kehitykseen tässä sen enempää syventymättä totean, että talousajattelumme "valuviat" sijoittuvat niin syvälle, etteivät mitkään teoreettisissa käsitepuitteissa tehtävät reformit enää pysty talousajattelun vinosuuntauksia oikaisemaan.
Nuo vinosuuntaukset voivat enää vain vahvistua. Se merkitsee, että reaalitaloudesta irronnut rahatalous imee jatkuvasti kaikki hyödyt reaalitaloudesta. Vaikka tekisimme reaalitaloudessa töitä kymmenen kertaa ahkerammin ja tuottavammin, se vain entisestään kasvattaisi reaalitalouden ja rahatalouden kuilua, ja lopputuloksena kaikki ongelmamme vain satakertaistuisivat.
3.
Tapahtunut muutos koki agiteeraavimman vaiheensa 80-luvun loppupuolella, jolloin monet tekijät vauhdittivat talouden laadullista käymistilaa. Muistattehan nimityksen juppi? Yup? Termi muodostuu englanninkielisten sanojen "young", "urban" ja "professional" alkukirjaimista ja luo mielikuvan nuoresta kaupunkilaisesta menestyjästä, jonkinlaisesta elämänammattilaisesta. Ehkä termi voitaisiin kääntää myös esimerkiksi: "Ylpeä, Urheileva, Pelimies".
Kasinotalouden aikaan jupit keikaroivat liituraitapuvuissa pieniä ja suuria osakekauppoja tehden, pieniä ja suuria yrityksiä uusilla rahatalousideoillaan myrkyttäen. Se aika puhalsi pieniä ja suuria kuplia tyhjästä kasvavaan rahatalouteen. Heitä on keskuudessamme vieläkin – jos ette usko, kuunnelkaa vaikka yksi YLE:n aamu-teeveen "Jälkipörssi"-lähetys.
4.
Sana "professional", ammattimainen, on tässä tavattoman tärkeä. Se on aivan olennainen osa sitä uutta miellemaailmaa ja niitä idealistisia mielikuvia, joiden varaan talousmuutoksen koko sisäinen henki rakentui. Maailmanlaajasti yrityskulttuurit kokivat rajun mullistuksen jossa entiset, toimialoillaan pätevät yritysjohtajat syrjäytettiin, ja yritysjohtoon nousivat ekonomistit, jupit. Näin siirryttiin "ammattijohtamisen" aikaan, jolloin yrityksistä tuli omistajilleen maksimoituja osinkoja tuottavia rahantekokoneita, joiden tarkoituksena ei enää ollut olla toimialojensa parhaita, vaan pörssin parhaita.
Juppijohtajat valtasivat ammattilaisen ottein yrityksiä, yhtiöittivät niiden toimintoja, fuusioivat, loivat tulosyksikköjä, saivat aikaan rahaliikennettä ja kirjattuja voittoja sinnekin mikä oli ennen ollut osa tuotantolinjaa – ja tämä kaikki oli varmasti puhtaan rahataloudelliselta kannalta tarkasteltuna hyvinkin "ammattimaista" toimintaa. Ammattimiehet saivat apua uudelta tekniikalta, kun ATK mahdollisti taloustoimien tarkan ja ajantasaisen seurannan, ja miellemaailman tasolla tietotekniikka vahvisti numeerista ajattelutapaa.
Numeerisesti mitaten – ja numerot olivat juuri se ainoa kohde mitä tuohon aikaan opeteltiin juppiputken läpi tuijottamaan -- suomalainen talouselämä löi vuonna -88 kaikki aikaisemmat kasvu- ja tulosennätyksensä. Noita vuosia nimitettiin "hulluiksi vuosiksi", ihan positiivisessa mielessä, mutta todellinen hulluus paljastui kyllä sitten myöhemmin. Harmi että koko 80-luvun loppupuolen juppibuumista jäi jäljelle vain raunioita, kun kaikki kansakunnassa kilvan puhalletut arvokuplat poksahtivat, ja maa vajosi itsenäisyytensä ajan syvimpään ja synkimpään talouslamaan.
5.
Mitä kaikkea Suomessa 80-luvun hulluina vuosina tapahtui, millä kaikilla tavoilla arvokuplia saatiin puhalletuksi – siinähän olivat mukana myös Koiviston masinoiman rahamarkkinoiden vapauttamisen jälkeen tänne Amerikasta laivalasteittain rahdatut "halvat" dollarit jotka täkäläinen juppipankinjohtaja-armeija pakkomöi lainoiksi kaikille haluaville ja haluttomillekin – ja miten romahdus sitten käynnistyi, kun kaikilla oli niin paljon luottoa ettei rahaa enää ollut kellään ja kotimarkkinat loppuivat kuin seinään – tätä kaikkea ei varmasti vielä ole selvitetty, eikä luultavasti koskaan tulla selvittämäänkään.
Tapa, jolla yksityistalouden haaksirikko siirrettiin valtionvelaksi, veronmaksajien piikkiin, on hämärän peitossa. Siihen liittyy paljon erinomaisen kyseenalaisia vaiheita, joista yksi ikävimpiä oli tuomioistuimia pankkien hyväksi ilmeisesti ohjeistanut ns. Koiviston konklaavi. Sen asiakirjat on julistettu salaisiksi, kuten moni muukin valtion velkaannuttamiseen liittyvä yksityiskohta. Ilmeisesti vain muutama korkean tason virkamies Suomessa tietää kaiken siitä miten maa ripustettiin kansainvälisten lainakauppiaiden ikuiseen velkakoukkuun.
Valtionvelka on uusi, demokratian jälkeinen hallitusmuoto.
6.
Sellainen demokratia me olemme. Suomi muuttui todellakin juppikauden ja romahduksen kautta kansainvälisten lainakauppiaiden lypsylehmäksi. Jos tapahtumia projisoidaan yleismaailmallisen talousmuutoksen taustaa vasten, voidaan todeta, että entisestä demokratiasta, Suomesta, noina laman vuosina sukeutui mitä ilmeisimmin vain muutaman valtiovarainministeriön virkamiehen varassa räpiköivä taloudellinen velanmaksuyksikkö – karikatyyrisesti ottaen eräänlainen erityistarkoituksiin yhtiöitetty juppi-Suomi, valtio, jonka rooli globaalipankkiirien pelissä oli siitä lähtien sinetöity.
Valtiomme tehtävä on luovuttaa kansainvälisille keinottelijoille kermat päältä kaikesta siitä mitä reaalitaloutemme ikinä pystyy tuottamaan. Meitä – ja monia muitakin maapallon maita – pidetään hengissä niin kauan kun pystymme maksamaan velkojemme korot ja lyhennykset. Velasta emme koskaan pääse irti, koska sitä todennäköisesti pakkomyydään globaalien pääomavaltiaiden pakkotoimin meille aina sen verran lisää kuin kestokykymme sietää.
Olemme hyvin haarukoitu talousyksikkö globaalin rahatalouden pelikentällä. Voimme äänestää vaaleissa, mutta emme tosiasiassa päättää kohtalostamme – siitä päättävät "markkinat", taustavaikuttajat, eli joukko ammattilaisia, juppeja.
7.
Teesini tässä on: meidän tulisi opetella katsomaan kansallista rooliamme maailmassa tapahtuneen rahatalousmullistuksen perspektiivissä. Tämä muutos on ollut todella valtava, ei vain mittasuhteiltaan, vaan luonteeltaan, laadultaan. Muutos on laadullinen, kokonaan erilaiseen talousajattelun miellemaailmaan pohjautuva kuin mikään maailman aiempaan taloushistoriaan kuuluva ajattelutapa.
Kansallisvaltiot ovat sen myötä menettäneet ominaislaatunsa, kansainväliset talouskoneistot ovat ajaneet mennen tullen kansallisten rajojen yli. Valtiot on mitä moninaisimmin tavoin ripustettu riippuvuussuhteisiin kansainvälisistä pääomista, ja niitä taas hallitsevat raha-auktoriteetin roolin itselleen omineet "ammattilaiset". Yritysmaailman ja valtioiden suhde on käymistilassa, poliitikot ovat omaksuneet juppien kulttuurin ja pyrkivät pätemään talousmiesten rinnalla.
Seurauksena on ollut se että yhteiskuntapolitiikka on kuihtunut, kun taas talouspolitiikka on saanut kaikkialta vahvistusta. Kaikkialta, paitsi ei vielä nimellisesti demokraattisten valtioiden kansalaisten taholta. Kansalaisethan olisivat valmiita vaikka maksamaan enemmän veroja, jos hyvinvointipalvelut sillä turvattaisiin. Tämä vain ei sovi kansainvälisille lainakauppiaille. Eikä kansalla siis ole todellista valtaa.
8.
Esimerkiksi "yksityistämisen" idea on tosiasiassa juppikulttuurin tuote. Se kuuluu samaan mielikuvamaailmaan kuin yrityskulttuurien muutos ja on sovellus yhtiöittämisestä ja fuusioimisesta. Yksityistämistoimissa julkisesti tuotettujen palvelujen budjetit voidaan osin liuottaa ja siirtää yksityistalouden puolelle, jolloin ne muuttuvat näennäisesti tuottaviksi taloustoimiksi, talous kasvaa, ja tilastot ovat tyytyväisiä.
"Yksityistäminen" on siis valtiontalouteen istutettu juppi-idea, jota runnaavat voimalla eteenpäin ne talouden "ammattilaiset", jotka eivät mistään reaalisen hyvinvoinnin "toimialoista" tiedä eivätkä välitä.
9.
Kansallisvaltioiden hajotessa ja liuetessa kansainvälisiin rahavirtoihin eräänä uutena rakenteena on syntynyt euroopanmittainen unioni, joka on eräänlainen epämuodostuma, sekasikiö taloudesta ja politiikasta, rahataloudesta ja kansallisvaltioista. Kun EU:a on rakennettu, sen tosiasiallisia kulttuurisia pohjia suhteessa maailmassa tapahtuneeseen talousmuutokseen ei ole missään vaiheessa eksplikoitu eikä edes pyritty määrittelemään.
Toiminta-ajatukset ovat olleet puhtaasti juppitaloudelliselta pohjalta nousseita idealistisia iskulauseita. "Ihmisten, tavaroiden ja palvelujen, pääomien vapaa liikkuvuus yli rajojen." Näitä on hoettu ikään kuin niissä olisi kysymys joistain hienoista arvoista, vaikka samaan aikaan käytännössä purkautuvat kaikki ne rakenteet joihin kansallisvaltioiden ihmisten hyvinvointi ja sosiaaliturva on perustunut.
Käytännössä hienot iskulauseet ovat vain irvokkaita ilmenemiä periaatejulistuksista: jopa romanien kerjuureissuja on "vihreiden" poliitikkojen taholta puolusteltu sillä että "ne ovat ainoa EU:n takaama ihmisoikeus joka heidän kohdallaan toteutuu". Mahdollisuus tulla Suomeen kerjäämään toteuttaa siis jonkin ihmisoikeuden? Oletteko tosissanne? Kukaan ei siis ilmeisesti edes odota EU:lta sitä, että se hoitaisi ihmisten perusoikeudet kuten sosiaaliturvan kuntoon.
10.
Mielestäni EU:a nyt vaivaava giganttinen keinottelurahatalouskupla, "velkakriisi", on asia, joka saa selityksensä, kun sekasikiöinstituutio EU asetetaan kohdalleen viimeisten neljän vuosikymmenen aikana maailmassa tapahtuneessa talousmuutoksessa. Hajoavien kansallisvaltioiden tilalle on yritetty perustaa uusi kaikenkokoava hallintoimperiumi, joka kuitenkin oman sisäisen henkensä – tunnustuksellisesti omaksutun taloususkonnon, rahatalousajattelun ja juppikulttuurin – vuoksi on kykenemätön saavuttamaan sellaista toiminnan koherenssia ja oikeutusta joka kansallisvaltioille oli tyypillinen.
Päällimmäisenä tämä näkyy siinä, että EU on nimenomaan taloudellisten intressien risteämispiste, suurten taloustoimijoiden etujen kulissi. Sen demokratiavaje on laadultaan nimenomaan kansallisvaltioille ominaisen sisäisen koheesion ja sosiaalisen turvahakuisuuden puutetta. Tämän vuoksi se ei ole pystynyt tuottamaan mitään niistä perustavanlaatuisista yhteisöominaisuuksista, jotka valtiosta tekevät kansalaisten mielessä legitiimin.
11.
Esimerkiksi sosiaaliturva on EU:ssa täysin järjestämättä. Toistan tämän: täysin järjestämättä. Kuinka jokin mantereenmittainen hallintoinstanssi voi kuvitella omaavansa oikeutusta saati sitten kunnioitusta kansalaisten mielissä, kun se ei ole pystynyt huolehtimaan ensimmäisistäkään ihmisyhteisölle kuuluvista perustehtävistä?
Rahatalousmotiivin ensisijaisuus näkyy tavassa jolla "velkakriisiä" poliittisesti hoidellaan. Joukko korkean tason valtiopäämiehiä ja "talousammattilaisia" puuhailee ratkaisuja pulmiin, joita karkuun päässyt autonominen rahatalous on aiheuttanut. Mutta mistä on todellisuudessa kyse? Tietysti yksityisistä toimijoista, yksityisistä rahoista. Yksityinen raha on se joka jäsenvaltioiden valtiokoneistojen kautta on nyt pelastettava. Mutta onko kyse edes pelastusoperaatiosta? Eihän Suomenkaan valtionvelan synnyssä ollut kysymyksessä valtion velkaantuminen, vaan nimenomaan yksityistalouden haaksirikon maksattaminen valtion piikistä.
12.
EU:n "velkakriisissä" on tosiasiassa kyse paljon pintajännitteitä syvemmällä talouden rakenteiden tasolla tapahtuvasta – talouden pohjavirtoja myllertävästä – muutoksesta, jossa EU:n kautta pakotetaan jäsenvaltiot luopumaan valtiollisista rooleistaan ja toimimaan vain uuden massiivisen talouskurin alaisina. Tämä talouskuri palvelee lainakauppiaita, juppeja, ei kansalaisia.
Niille jotka "luovat" velkarahaa – eli siis sellaisille suurille, operatiivisuudessaan täysin häikäilemättömille yksityispankeille, joille poliitikot ovat myöntäneet tämän perustavanlaatuisen oikeuden – valtiot ovat mitä erinomaisimpia "lainoituskohteita". Valtiot velkaantuvat mielellään, ja kun maksun aika tulee, niiden "velanmaksukykyä" on helppo kiristää pakottamalla valtiot keskittymään velanmaksuun ja ajamaan alas omia kansallisvaltion tehtäviään.
"Yksityistäminen" on yksi päämäärä. Velkaannutettu valtio, joka joutuu "ammattimaisten" velkojien armoille, voidaan pakottaa tekemään budjettileikkausten lisäksi yksityistämispäätöksiä. Niillä tilinpidollisesti syntyy uutta taloutta ja uutta kasvua. Samalla valtioiden ja politiikan rooli heikkenee entisestään.
Se on talouden ja politiikan viimeistä taistoa, jonka politiikka on tuomittu häviämään. Voiton tulevat perimään juppien perilliset – pankki- ja yritysmaailma, sijoittajat eli keinottelijat, talouden "ammattilaiset", tukenaan EU:n korkeat virkamiehet – ja häviäjinä tässä pelissä tulevat kärsimään eurooppalaiset ihmiset.
--------------------
(Verkkolehti Uusi Suomi Puheenvuoro-blogi 17.1.2014 )
-----------------------------------
